19.6.2014

Rengasrikkoja Saharassa



Laayounessa Majamajan mittari oli jo ylittänyt maagiset 828000 km. Yhteensä matkaa Euroopan ja Afrikan halki oli taivallettu n. 7000 km. Auto oli kestänyt ihmeellisen hyvin. Mitään korjauksia ei oltu tehty  ja ilmastointikin oli toiminut täydellisesti. Ja hyvä niin, koska kukaan meistä ei halua jäädä rikkinäisen auton kanssa maailman harvaan asutuimmalla alueelle Saharassa. Alueelle, jossa aavikolla on miinakenttä ja jossa on myös lievä terroritekojen ja kidnappauksen riski. 

Sunnuntaina 15.6. tavoitteena oli päästä reilun 500 kilometrin matka Laayounesta Dakhlaan. Koska tiet eivät ole ihan priimakunnossa Saharassa ja tiukan turvallisuustilanteen vuoksi auringonlaskun jälkeen alueella ei saa matkustaa, lähdimme liikkeelle taas aikaisin aamulla. Hotellilla syötiin aamupala ja tämän jälkeen tehtiin perustarkistukset autoon. Lisättiin vähän öljyä ja jäähdytysnestettä. Oli taas pitkä ajopäivä edessä. 

Matka jatkui tutuissa merkeissä - tuli poliisien ja armeijan checkpointteja aina silloin tällöin. Luonto muuttui yhä karummaksi ja maasto tien vieressä alkoi näyttämään oikealta Saharalta - mielettömän hienoa hiekkaa ja isoja hiekkadyynejä. Tiessä ei ollut välillä yhtään mutkaa useamman kymmenen kilometrin aikana - täysin suoraa tietä, jolla ei näyttänyt olevan loppua. Tie näytti jatkuvan suoraan taivaaseen, kun tien "päässä" oli aivan mielettömiö kangastuksia. Siinä vaiheessa pystyi jo sanomaan olevansa oikeasti Saharassa. 




80 kilometriä ennen Dakhlaa Majamajan tasainen kyyti kuitenkin katkesi. Antonin ajovuoron puolessavälissä n. 100 km/h vauhdissa vasen takarengas heitti viimeiset kierroksensa. Takapenkkiläisiä odotti karu ja kovaääninen herätys, kun auto teki pientä heittoliikettä ja tärinä oli ennennäkemättömän kova. Anton hoisi tilanteen kuitenkin erittäin mallikkaasti ja sai ohjattua auton siististi sivuun. Majamajan rengas pääsi lepäämään ehkä maailman suurimmalle renkaiden hautuumaalle Saharaan. Yhtään liioittelematta tien vierellä oli 200 metrin välein vanhojen renkaiden paloja.

Oltiin puhuttu pari edellistä päivää, että tarvisi hommata levy/lauta renkaan vaihtoi varten, koska Saharassa alusta tunkille ei välttämättä ole paras mahdollinen. Levyn hankinta oli kuitenkin jäänyt. :D Onneksi meillä oli kokemusta renkaanvaihdosta jo Suomesta, joten homma hoitui nopeasti. Kerättiin tielle jääneet kumin riekaleita pois, tunkki alle ja rengas pois. Kenttälapiokin pääsi vihdoin tositoimiin. 

Tarkistettiin renkaanvaihdon yhteydessä muiden renkaiden kunto. Vasen eturengas oli myös lähes repeämispisteessä. Onneksi oltiin otettu Suomesta mukaan kaksi vararengasta, joten vielä olisi ollut varaa yhteen puhkeamiseen. Päätettiin ottaa tilanne kuitenkin täysin varmanpäälle ja hidastettiin matkavauhtia reilusti. Viimeisessä 80 kilometrissä kestikin melkein pari tuntia. Aikainen herätys maksoi itsensä takaisin, sillä rengasrikosta ja hitaasta loppuosasta huolimatta tultiin Dakhlaan vähän kuuden jälkeen illalla. 

Hotelli/Guest house löytyi helposti ja saatiin erittäin lämmin vastaanotto. Pöytään katettiin marokkolaiseen tyyliin minttuteet. Rankan päivän jälkeen oli mukava taas istahtaa hetkeksi. Oikeastaan olisi ollut mukavaa istahtaa vähän pidemmäksikin aikaa, mutta piti lähteä etsimään auki olevaa rengasliikettä. Kaupungissa tuntui olevan kaikki rengaspajat suljettuna sunnuntaina klo 20. Löydettiin kuitenkin hetken kiertelyn jälkeen yksi avoinna oleva paja. Sitten alettiin etsimään meidän autoon sopivia renkaita. Pajasta löytyi vain kolme uutta rengasta ja useampi käytetty rengas, jotka sopivat meidän autoon. Hintapyyntö oli 1200 dirhamia uudesta renkaasta ja käytetystä 600 dirhamia. Päätettiin ostaa kaksi uutta ja kaksi vanhaa. Tämän jälkeen oli vuorossa varsin perinteinen tinkimishetki. Saatiin pakettihintana renkaat 3000 dirhamilla (n. 280€) vaihtotöineen. Kenelläkään meistä ei ollut hajuakaan, että oliko diili hyvä vai huono, koska ei tiedetty paljon pelkäät renkaat maksavat Suomessa. 



Vaihtotyöhön osallistui n. 5-7 henkilöä. Työ hoitui odottaessa vähän reilussa tunnissa. Vaihtotyöhön teettäminen oli aikamoinen kokemus kaikkineen sähellyksineen ja säätöinen. Käytännössä yksi koko rengaspajassa osasi puhua auttavaa englantia. Onneksi elekielellä, paperilla ja kynällä pääsee pitkälle. (Kuvassa: Osa meistä kävi pelaamassa odotellessa pöytäfutista lasten kanssa viereisessä pelihallissa.)
Matkaa pystyi taas jatkamaan vähän luottavaisimmilla mielin kun alla oli taas ehjät kumit ja takakontissa taas pari vararengasta. 




2 kommenttia:

  1. Miten yleinenhintataso sielä? Jos on sitä luokkaa mitä kuvittelen, ni maksoitte varmaan ainaki kymmenenkertasen hinnan. Mut toisaalta nyt rengasliikkeen pojillakin on varaa lomaan :D - marjo

    VastaaPoista
  2. Yleinen hintataso on halvempi, erityisesti palvelut (esim. Parturi 5-15€), mutta toisaalta käyttötavarat ovat käytännössä samanhintaisia kuin Suomessa. Länsimaiset vaatteet jopa kalliimpia. En usko, että uusista renkaista maksettiin hirveästi ylihintaa, mutta käytetyistä varmasti kyllä. :)

    VastaaPoista