"Do you want me to spell it?!"

Ajetaan parhaillaan jossain päin Tsekkejä. Ilari on ratissa. Kukka nauttii maisemista Ilarin vieressä. Häri syö sämpylää. Anton nukkuu. Itse kirjoitan Katjan kanssa blogia . Aurinko paistaa ja kukaan ei turhaan puhu mitään. Wieniin enää alle kolmen tunnin matka. Ensimmäinen välitavoite on jo saavutettu eli Puolan läpi ilman kolareita ja korjauksia. Tosin kolareita nähtiin Puolassa useampi matkan varrella. 

48 tuntia tiukkoja tilanteita

Matka alkoi 48 tuntia sitten mieltänostattavissa tunnelmissa Vaasankadulla - vettä satoi, lämpötila +10. Kiima päästä pois Suomesta oli kova ja sitä vain vahvisti Radiossa soiva Toton Africa. Auto hurahti käyntiin kuin unelma ja kun pudotettiin autosta pois kymmenen vaippaa ja viisi litraa käsidesiä, niin auto oli lähtökunnossa. Tosiaan... Sakke oli meidän lääkevastaavana hankkinut ensiapulaukkuun hyvin mystisiä esineitä; mm. 15 aikuisten vaippaa (koskaan ei tiedä, milloin ripuli yllättää), 150 paria kertakäyttökumihanskoja ("niitä voi käyttää melkein mihin vaan") ja seitsemän litraa käsidesiä. Ensiapulaukku oli puolentoista Ikea-kassin kokoinen. Kysykää Sakelta lisätietoja.

Sateinen Viro

Matkan suurin ja pahin pelko vältettiin, kun ei jouduttu työntämään autoa käsin lautalta ulos. Auto käynnistyi komeasti ja Hiacen moottorin jylhä jyrinä oli jälleen kerran sulosointuja korville. Tallinna näytti meille heti parhaat puolensa kaatosateen muodossa. Ensimmäisen kerran eksyttiin 400 metrin päässä satamasta. Tämä, kuten muutkin eksymiset, menevät uskomattoman huonon navigointiohjelman ja aina päättymättömien työtöiden piikkiin. Suunnistusmestarit eivät erehdy. Olis ehkä kannattanut maksaa kunnon ohjelmasta. Säästettiin 35 euroa eli 5€/hengeltä. Jatketaan, satoi siis uskomattoman paljon, tietöitä oli joka puolella ja yö oli muutenkin harvinaisen pimeä. Täytyy kuitenkin antaa kiitosta hyvin heijastimilla merkityille virolaisille teille. Ilman niitä olisi lähes toivotonta ajaa. Majamajan (ristittiin auto Majamajaksi, koska auto on paras ja kodikkain maja ikinä!) renkaat on lähes sakkorenkaat, joten vesiliirtoa joutuu oikeasti vähän varomaan. Tunnelma oli kuitenkin katossa etupenkillä (takapenkki nukkui), kunnes Viron poliisin asentaman kameran punainen salamavalo välähti! 123km ja yksi tunti ja 56 minuuttia ja (mahdolliset) ensimmäiset sakot autolla, jolla ei lähtökohtaisesti edes pääse ylinopeutta. Virosta alkoikin heti hasardit nopeusrajoituskyltit tai oikeastaan niiden puuttuminen.

"Do you want me to spell it"

Eka kuskin vaihtoi tehtiin aamuyöllä klo 3.30 ja Katja ja Niklas pääsivät nukkumaan pitkiä kahden tunnin uniaan ennen kuin latvialainen poliisi toivotti hyvät huomenet koko Majamajan väelle. Aamuvuoron kuski ei ehtinyt hidastaa riittävästi ennen 50 km/h-aluetta ja sen kunniaksi saimme 40 euron lipun muistutukseksi ystävälliseltä konstaapelilta. Papereita täyteltiin hetki, kunnes konstaapeli tuli kysymään auton merkkiä ja mallia. Hämmentyneenä ihmeteltiin, että miten joku ei voi tunnistaa maailman parasta pakua - Toyota Hiacea! Ilari vastasi ystävällisesti poliisisedän kysymykseen "Hiace", "H - I - A - C - E, do you want me to spell it?". Ilarin äänessä oli lievää sarkasmia. Tästä oli hyvä jatkaa; kaksi maata ja kaksi sakkoa. 

 Tämän jälkeen päätettiin, että ajetaan alinopeutta loppumatka ja ollaan nyt selvitty seuraavat maat ilman sakkoja! Wuhuu! Liettuassa ei tainnut tapahtua mitään tai ainakaan allekirjoittaneet ( Katja ja Niklas) eivät muista mitään, koska matka meni nukkuessa. Ja sitten päästiinkin Puolaan.

Kuoppaisia teitä, väsynyttä läppää ja KFC - tervetuloa Puolaan

Neljäs maa, Puola, saavutettiin alle 10 tunnissa. Puolassa liikenne muuttui astetta kiihkeämmäksi ja tiet entistä kurvikkaammiksi. Majamajan takaosan lounge-osasto muuttui hetkessä Linnanmäen hurvittelulaitteeksi. Pomppulinnassa oli mukava yrittää nukkua. Road tripin KFC-vastaava, Häri, laittoi heti data roamingin laulamaan, jotta löydetään lähin mahdollinen KFC. Alle tunti meni ja Häri & kumppanit pääsivät uppopaistetun kanan kimppuun. (Niklas tyytyi vanhaan tuttuun Mäkkiin). 

Nautinnollisen ruokahetken jälkeen jatkettiin jälleen matkaa kohti Varsovaa. Matka meni niin sujuvasti kuin matkan voi olettaa mennä puolalaisilla maanteillä semihullujen rekkakuskien, epämääräisesti merkittyjen teiden ja nopeusrajoitusten seassa. Nopeusrajoitukset saattoivat vaihtui kolme kertaa alle 70 metrin matkalla; ensiksi 90, sitten 70 ja 50 ja huipentumana vielä 20 metrin päässä vielä 70. Samalla opittiin myös muutamia liikennemerkkejä, kuten lehmä tiellä ja hyppäävä ihminen auton konepellillä. Puolan liikenteen hasardiudesta kertoo kuitenkin parhaiten musta ruksi keltaisella pohjalla ja pari numeroa ruksin alapuolella. Merkki varoittaa erittäin vaarallisesta tieosuudesta ja numerot kertovat liikenneonnettomuuksissa kuolleet ja loukkaantuneet. Teiden varsilla näkyikin paljon muistomerkkejä. Me onneksi päästiin turvallisesti koko matka Varsovaan asti 17 tunnin matkan jälkeen. Loppumatkasta oli pienen pientä ruuhkaa ja viimeisessä 5 km meni helposti yli puolituntia. Varsovassa meitä tervehti oikeat sängyt ja kaunis vanhakaupunki. Hotelliin kuului parkkihalli, johon meidän kaunotar Majamaja ei kuitenkaan mahtunut. Onneksi ihan hotellin vierestä löytyi vartioitu parkkialue. Käytiin illalla vielä syömässä mielettömän hyvää meksikolaista ruokaa. Masut täynnä oli mukava painua unten maille.  

Majamaja ja kaverit

                     

Niklas "Naba", matkanjohtaja ja jobbari

Harry "Häri", KFC-vastaava

Ilari "(R)illu", Risk-analyytikko

Sakari "Sakke", huolto-, lääke- ja vaippavastaava

Anton "Deecu", salkunhoitaja

Katja, auton stylisti ja hygieniavastaava

Kukka "Kukkis", matkan virallinen valokuvaaja

Auto lähtövalmiiksi – osa 2: siivouspäivä

Matkan valmistelut jatkuivat viime lauantaina siivouspäivän merkeissä. Aurinkoisen sään innoittamana paikalle saapui kuusi innokasta siivoajaa (Anton oli taas lie missä rilluttelemassa). Auto on tosiaan 17 vuotta vanha ja ilmeisesti sitä ei ole muutamaan vuoteen siivottu kunnolla – ainakaan hiekan, pölyn ja muun lian perusteella. 

Siivoushetki aloitettiin auton tyhjentämisellä. Auton penkit ovat pikalukoilla kiinni, joten niiden irroittamisessa kestää muutama minuutti. Helpottaa huomattavasti siivoamista ja ennen kaikkia saadaan järjestettyä penkit oman mielen mukaan erittäin helposti, vaikka kesken matkan. 

Tämän jälkeen otettiin matot pois takatilasta ja aloitettiin imurointi. Matot olivat jo valmiiksi sen verran likaisia ja haalistuneita, että todettiin ne käyttökelvottomiksi ja jätettiin ne siivomatta. Menivät suoraan roskiin. Minun varastosta sattui onneksi löytymään yksi hyväkuntoinen ja sopivankokoinen Ikea-matto, joka laitettiin istuinpaikkojen keskelle. Lisää kuvia sisustuksesta tulee varmasti myöhemmin, kun saadaan viriteltyä meidän upeat verhot paikoilleen.

Mutta siivouksesta... meillä oli onneksi mukana pari-kolme todellista siivous/hygieniafriikkiä, joten saatiin taatusti siistiä jälkeä. Mikään pinta, penkeistä turvavöihin – sisäverhoilusta kojelautaan, ei jäänyt ilman huomioita. Pääsipä jopa tekstiilipesuainekin loppumaan kesken kriittisten siivoushetkien, mutta tästäkin selvittiin, kun käytettiin loppuaika yleispesuainetta tekstiilipesuaineen sijasta. 

Häri ehti posettaa

Tarkistettiin vielä siivouksen yhteydessä vararenkaan kunto. Vararengas sijaitsee auton alla ja jotta sen saa pois sieltä, pitää auton sisältä löystää yhtä ruuvia. Tämä ei tietysti mennyt ihan putkeen. Ilmeisesti Toyotan ohjekirjan ohjeita oli liian vaikea tulkita. Saatiin rengasteline alas ja rengas telineestä pois. Todettiin vararenkaan kunto huonoksi, joten ajateltiin laittaa tilalle vanha talvirengas, jossa on vielä jonkun verran kulutuspintaa jäljellä. Sitten alkoi ongelmat – lopputulos: katkennut ruuvi/koukku tai vastaava, joka piti rengastelinettä ylhäällä. Tähän on vähän hankala selittää, että miksi ruuvi meni poikki, mutta meni kuitenkin. Onneksi kaksi teekkaria ja Koponen ratkaisee tälläiset ongelmat helposti. Tarvitaan vain yksi nippuside, x määrä rautalankaa + turha työkalu, joka löytyi minun kämpästä. Vararenkaan teline on kuitenkin pakko saa pysymään ylhäällä, koska muuten se laahaisi auton alla maassa. :D

Nyt kävi näin – ruuvi/kannake meni poikki

Nippuside + random-työkalu + metri rautalankaa = ongelma ratkaisu

Kaiken tämän säädön jälkeen käytiin vielä pesemässä auto. Kaiken kaikkiaan onnistunut siivouspäivä –aurinko paistoi ja ulkona oli lämmintä melkein +20. Saatiin supersiistiä jälkeä. Nyt kelpaa matkustaa yli 100 tuntia autossa. 

Auto lähtövalmiiksi

820000km on jättänyt jälkensä, huomaa maassa myös Naban virallinen Afrikka-takki (aito berber-takki)

Tässä viimeisten viikkojen aikana ollaan yritetty hoitaa autoon liittyviä käytännön asioista ja katsoa, että on auto varmasti kunnossa. Pari viikkoa sitten Niklas, Harry ja Sakari vaihtoivat kesärenkaat. Nyt ainakin tiedetään, että tunkki toimii ja renkaat lähtee irti. Toivottavasti renkaidenvaihto oli samalla ensimmäinen ja viimeinen kerta joka joudutaan tekemään. Koko lauantaipäivänähän siinä melkein meni. Toki samalla saatiin laitettua myös muita juttuja kuntoon autossa - vaihdettiin vähän penkkien järjestetystä sisällä, säädettiin autoradio kuntoon (nyt saa puhelimen kiinni) jne.. Vanhoissa nastarenkaissa oli ehkä keskimäärin 10 nastaa/rengas. Kesärenkaissa sentään riittää pintaa vielä vähän yli sakkorajan, joten huolettomia kilometrejä on edessä. Käytiin myös samana päivänä tekemässä vähän ostoksia autoon. Nyt on varmuuden varalta polttoainekanisteri, rengasavain, sarja ruuvimeisseleitä, ilmastointiteippiä ja rautalankaa. Näiden avulla tehdään sitten mahdolliset korjaustoimenpiteet Saharassa.

Viikko sitten perjantaina auto kävi öljynvaihdossa, joten nyt melkeinpä kaikkein tärkein huoltotoimenpide on tehty. Kuten aina, niin autohuollossa on pientä huijauksen makua. Hinnan piti olla 79€, jos ei tarvita "erikoisöljyä". Toki meidän auton tarvittiin erikoisöljyä ja öljyä lirahti 6 litraa, kun hintaan kuului 5 litraa. 79€ muuttuikin yllättäen 119 euroksi. Käytiin samana iltana kaikki (paitsi Anton, joka rillutteli ties missä) Aarnon luona näyttämässä autoa ja Aarno opetti samalla myös muutamia pieniä niksejä ongelmatilanteiden varalle. Nyt tiedetään mm., että mitä tehdä, kun/jos autossa loppuu Diesel eikä auto suostu tämän jälkeen enää käynnistymään. 

Kuvassa viisi tulevaa automekaanikkoa

Kukan taidekuvia moottorista

Taidekuva akusta

Meidän piti jatkaa iltaa ulkona rillaten, mutta ilma oli kylmä ja vettä satoi niin rillaily siirtyi sisälle. Toivottavasti kaikki meistä tietää vähän enemmän autoista illan jälkeen, mutta samalla toivotaan, ettei taitoja tarvitse näyttää Saharassa (ilman Aarnoa).

Bonuskuva: Akun kanssa oli alkuun pieniä ongelmia, nyt osataan käyttää starttipiuhoja.
Kiitos Sven ja Jyry avusta!

Viisumiongelmia - "liian vaarallista"

Matkalle tarvitaan kahteen maahan viisumit - Senegaliin ja Mauritaniaan. Ranskan suurlähetystön nettisivujen mukaan näiden kahden viisumin hakeminen piti onnistua Suomessa. Ensimmäinen puhelu suurlähetystöön meni suurinpiirtein näin "Joo, se saattaa onnistua, mutta olen nyt ensimmäistä päivää Suomessa ja töissä täällä, joten voitko soittaa joku toinen päivä" Anton otti seuraavan kerran yhteyttä ja menikin suurlähetystöön sovitusti, mutta ekalla kerralla viisumihakemusten jättäminen ei tietenkään onnistunut. Tarvittiin lisää dokumentteja, lippuja, varauksia, matkasuunnitelmia jne.. Tälläistä perinteistä etelä-eurooppalaista hasardiutta. Tähän on hyvä tottua jo valmiiksi, sillä Afrikassa odottelua, dokumenttien täyttöä ym. on hyvin paljon tiedossa. Toisella kerralla Anton pääsi "viisumihaastatteluun" asti, jossa kyseltiin moneen kertaan meidän matkasta ja suunnitelmista. Anton jätti hakemukset ja paperit ja sopi seuraavan ajan viikon päähän, jolloin sitten viisumi piti myöntää. Viisumi vaikutti suht' varmalta, joten minä menin tässä välissä käymään myös Ranskan suurlähetystössä ja jättämään viisumihakemuksen. Menin heti klo 9.00 ja olin positiivisesti yllättynyt, kun työntekijät olivat jo saapuneet paikalle.  Kerroin toimistossa asiani ja nainen otti hakemuksen, dokumentit ja passin takahuoneeseen ja pyysi odottamaan hetken. Henkilö palasi n. 2 minuutin päästä ja kertoi, että "en voi ottaa hakemusta vastaan". Olin toki vähän hämmentynyt, koska Antonin hakemus oli otettu vastaan ja kerroin, että "isoveli jätti viime viikolla hakemuksen". Virkailijan kommentti oli "se on hylätty, Ranskan valtio ei myönnä teille viisumeita, koska Mauritaniassa on liian vaarallista" "Te olette valkoihoisia, herätätte liikaa huomiota teidän autolla" ym. selityksiä. Onneksi vain Anton ehti hakea viisumia, koska muuten jokaisella olisi mennyt hukkaan hakemuksen hinta, joka oli 60€. 

Viisumeiden hakeminen jää nyt matkalle. Mauritanian viisumin voi hakea matkalta Mauritanian konsulaateista sekä huhujen mukaan sen saa myös suoraan rajalta ja Senegalin viisumi pitää hakea netistä ennakkoon ja noutaa konsulaatista tai rajalta. Näistä hakureissusta pääsee varmasti lukemaan vielä lisää blogista myöhemmin, sillä en usko, että ne menevät ihan mutkattomasti.